Force Majeure 1K PU-vaahtojen raaka-aineessa

08 toukokuu 2017

Force Majeure 1K PU-vaahtojen raaka-aineessa

Polyuretaanivaahdoissa käytettävän MDI-raaka-aineen hintataso on ollut nousussa syyskuusta 2016 lähtien kahden lähes samanaikaisen tehdasonnettomuuden johdosta. Kaksi kolmesta suurimmasta MDI valmistajasta on ilmoittanut huomattavasti pienemmästä tuotannosta. 

Vastaanotimme huhtikuun 2017 lopussa toisen Force Majeure ilmoituksen ja merkittävän hintamuutoksen. Globaalilla tasolla on arvoitu, että 20 % markkinoiden MDI kysynnästä jää tänä vuonna tyydyttämättä, joka on vaikuttanut raaka-aineen hintatasoon merkittävästi. MDI:n hinta on noussut jo lähes kaksinkertaiseksi viime vuoden lopun tilanteesta. 

Tilanne on poikkeuksellinen, koskee kaikkia toimijoita ja vaati välitöntä reagointia. Valmistajien mukaan tilanne on kuitenkin väliaikainen ja globaalin kapasiteetin uskotaan normalisoituvan vuoden loppuun mennessä.

Lisätietoja saat tarvittaessa allekirjoittaneilta tai yhteyshenkilöltäsi.

Mikko Ikonen
Toimitusjohtaja

Jukka Nuutinen
Myyntijohtaja



Myös Uutiset ja tiedotteet

WTF®:lle kaksi palkintoa Effie Awards -kilpailussa
WTF®:lle kaksi palkintoa Effie Awards -kilpailussa

06 maaliskuu 2024

WTF®-brändille menestystä Vuoden Huiput-kilpailussa
WTF®-brändille menestystä Vuoden Huiput-kilpailussa

06 maaliskuu 2024

WTF®-brändille Luovan Strategian palkinto
WTF®-brändille Luovan Strategian palkinto

06 maaliskuu 2024